23-vuotias

Ecuadorin Jhonatan Narvaez antoi Ineos-joukkueelle kolmannen vaihevoitonsa tämän vuoden Giro d’Italiassa, ylittäen linjan.

Irtoromua muiden eteen radalle heittänyt ja kisan jälkeen vastustajan pahoinpitelyn yhdessä isänsä kanssa aloittanut.

Vuoden 2019 Tour de France -mestari Egan Bernal ilmoitti lauantaina soittavansa aikaa loukkaantuneiden kausien aikana. Bernal.

Oona Hentunen vei wellness fitnessin SM-kokonaiskisan voiton Turussa. Kyseessä on tuore lisäys valikoimaan, sillä ensimmäisen.

Haverstrawin kaupungissa New Yorkin osavaltiossa syntyneen Kai Mitchellin haastattelu Pohitulissa alkaa erikoisella tavalla.

Peetu Pasanen Inter Kups Tv 45. Dimitry Imbongo rp. 0–1, 66. Oma maali 0–2, 84. Altin Zeqiri 0–3, 90. Arttu Auranen 0–4. Yleisöä: 688. Sakari Tukiainen 1. Pekka Haavisto Viime päivinä kuumentunut maskikohu on seurausta lainopillisesti epäselvästä sääntelystä. Näin sanoo Tampereen yliopiston. Britannian pääministeri Boris Johnson ja EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen keskustelevat tänään Britannian ja.

Oulun Kärpät haali kauden neljännen kolmen pisteen voittonsa jääkiekon SM-liigassa lauantaina, kun pariin päivään tehot 4+2.

Käytämme evästeitä parantaaksemme sivujemme toimintaa ja käyttäjäystävällisyyttä. Jos jatkat sivujen selailua muuttamatta.

Evertonin Dominic Calvert-Lewin on ollut valioliigakauden ensimmäisten kierrosten kuumin nimi. 23-vuotias hyökkääjä takoi.

Huumeiden käyttökynnys on madaltunut ja yhä useampi suomalainen on kokeillut niiden käyttöä. Tämä näkyy esimerkiksi siinä,

204 kilometrin etappi ajettiin sateisessa, tuulisessa ja kylmässä säässä. Maantiepyöräilyn Italian ympäriajon eli Giro.

Laatutietoisia myymälävarkaita – Puheenaiheet.fi – Alati kaupoista varasteleva naiskaksikko ei varastele halvimpia tuotteita. Jälleen kerran sunnuntaina illalla kiinni jääneet.

Paras Fingerpori Luitko jo tämän: Lahtelainen Krista Kohonen julkaisi itsestään kuvan alusvaatteissa ja rohkaisee muitakin tekemään samoin. Tekoälylle annettiin tutkimuksen nimissä tehtäväksi käydä läpi suomalaiseen kouluun liittyvää keskustelua Twitterissä. Tekoäly tutki 276 986 twiittiä ja paljasti, miten. – Tekoälylle annettiin tutkimuksen nimissä tehtäväksi käydä läpi suomalaiseen kouluun liittyvää keskustelua Twitterissä. Paras Jääkaappi Huoltomies Länsiväylä Lehti Event Company

Käytämme evästeitä parantaaksemme sivujemme toimintaa ja käyttäjäystävällisyyttä. Jos jatkat sivujen selailua muuttamatta.

Fiskars Oyj Peetu Pasanen Inter Kups Tv 45. Dimitry Imbongo rp. 0–1, 66. Oma maali 0–2, 84. Altin Zeqiri 0–3, 90. Arttu Auranen 0–4. Yleisöä: 688. Sakari Tukiainen 1. Pekka Haavisto Viime päivinä kuumentunut maskikohu on seurausta lainopillisesti epäselvästä sääntelystä. Näin sanoo Tampereen yliopiston. Britannian pääministeri Boris Johnson ja EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen keskustelevat tänään

Chicago Blackhawks on kaupannut suomalaispuolustaja Olli Määtän, 26, Los Angeles Kingsiin. Toiseen suuntaan matkasi.

Mercedes Benz Mallit Saksalainen autonvalmistaja Daimler ryhtyy ankaralle säästökuurilla. Suunnitelmaan kuuluu, että autojätti panostaa. Benz haluaa tulevaisuudessa valmistaa vain edustusautoja sekä katumaastureita. Tämä tarkoittaisi muun muassa. Toyotan mallit jyräävät Japanissa – Yaris ja Corolla ovat. – Autokauppa on potenut Japanissa lähes koko muun maailman tavoin tänä vuonna korona-ahdistusta. Sekä alkuvuoden että syyskuun. Saksalainen autonvalmistaja Daimler ryhtyy ankaralle säästökuurilla.

Jaakko Hännisellä oli vaiherikas apukuskin päivä: ajoi välillä varapyörällä, kärsi rengasrikon ja hinasi kaatuneen.

Kolme ensimmäistä otteluaan Liigassa puhtaalla pelillä edennyt Ilves sai lauantaina tuntea KooKoon uusien pelaajavahvistusten.

Otsikoissa Kouvola joutuu palauttamaan osan perusopetuksen koronatuesta ensi vuoden lopulla Suosittelemme Keltakankaalainen.

Kun Chau Nguyen oli 23-vuotias, hänen työpaikallaan järjestettiin vaalit työntekijöiden edustajan valitsemiseksi ja Nguyenin työkaveri pyysi häntä varaehdokkaakseen. Nguyen pakkasi työkseen Finnairin.